Älä ohita älyttämistä

Keväällä Kokoomusnuorten puheenjohtaja tiedotti, että vähemmistöjen suosiminen on “rasismia”, koska se “syrjii” enemmistöjä.

Tiedote koostui tyypillisistä argumentointivirheistä. Ensiksi se hämärsi rasismi-sanan merkitystä: rasismissahan on kyse vähemmistöjen syrjinnästä eikä suosimisesta. Toiseksi tiedote sisälsi “savusillin” eli harhauttavan retorisen kuvion, koska se yritti siirtää keskustelun pois varsinaisesta rasismista.

Kanadalainen Normand Baillargeon toivottaisi esimerkin tervetulleeksi Älyllisen itsepuolustuksen pikakurssiinsa. Kasvatustieteitä opettavan professorin idea on loistava: mediatuuban ja huuhaatieteiden keskellä kansalaisilla täytyy olla mahdollisuus puolustautua älyllisesti.

Baillargeonin kirja ruotii kriittisesti retoriikkaa, päättelyä, mainoksia, tilastoja, kokemuksia, tiedettä ja tiedotusvälineitä. Kirjan esimerkit ovat mukavan poliittisia:

“Jos yhteiskunnan perusrakenteet ovat oikeudenmukaisia, kansalaiset eivät kapinoi. Yhteiskuntamme kansalaiset eivät kapinoi. Siis yhteiskuntamme perusrakenteet ovat oikeudenmukaisia.”

Päätelmä on epäpätevä, sillä vaikka sen molemmat oletukset pitäisivät paikkaansa, johtopäätös ei silti seuraa niistä. Yhteiskuntarauhasta ei voi päätellä, että yhteiskunta olisi oikeudenmukainen. Helppo tapa testata asia on soveltaa samaa päätelmää Pohjois-Koreaan.

Yleisönosastokirjoittajat putoavat ensimmäisenä Baillargeonin käsittelyssä. Kukapa ei olisi nähnyt mielipidetekstiä, jossa argumentoidaan ad populum, että lihansyöntiä on harrastettu aina ja kaikissa yhteiskuntaluokissa ja niinpä sitä jatketaan tästäedes. Päätelmää voi jälleen testata sijoittamalla kasvissyönnin tilalle jonkin toisen toiminnan, vaikkapa orjuuden.


Vääriä dilemmoja

Filosofiset argumentaatio-oppaat kaatuvat usein kontekstin ja valta-analyysin puutteeseen. Älyllisen itsepuolustuksen pikakurssin tärkein osuus on juuri keskusteluiden ja tutkimusten ehtojen huomioiminen. Mikä on keskustelun päämäärä, kuka sen on asettanut ja miksi?

Huonojen argumenttien lisäksi meidän täytyy varoa “vääriä dilemmoja” eli tarkoitushakuisesti ennalta-asetettuja kysymyksiä. Taloustilanne on heikko – pitääkö meidän leikata vai ottaa lisää velkaa? Kysymys olettaa, että ei ole muita vaihtoehtoja. Kuitenkin yksi syy valtion taloustilanteeseen on 1990-luvun alun jälkeiset verohelpotukset – eikö siis voitaisi kiristää varakkaiden verotusta?

Taustaehtojen merkitys näkyy erityisesti tieteessä. Lääketieteellisten lehtien on vaikea löytää artikkelien arvioijiksi henkilöitä, joilla ei olisi kytköksiä lääketeollisuuteen. Julkiset instituutiot ovat niin riippuvaisia yksityisestä rahoituksesta, että rahoittajat pystyvät ohjaamaan tutkimusaiheita ja estämään kiusallisten tulosten julkaisun.

Teknologiaan ja talouskasvuun perustuvassa yhteiskunnassa numerot ovat kovaa retorista valuuttaa. Koska numeroilla on puolueettomuuden ja tieteellisyyden sädekehä, tilastoilla on helppo piilottaa asioita ja antaa vääriä vaikutelmia.

Oikeiston think tankit käyttävät tätä taitavasti hyväkseen, ja media raportoi tulokset kritiikittömästi.


Maailma ei ole seminaari

Onko sallittua lähteä leikkiin tilastoilla ja retoriikalla pelaavien kanssa vai pitäisikö tyytyä huonojen päätelmien ja huijausten paljastamiseen?

Väittelyssä saavutetut voitot menettevät merkityksensä, jos väittelyssä ei ole noudatettu kriittisen ajattelun sääntöjä, Baillargeon kirjoittaa. Politiikassa tämä ei päde.

Jos oikeisto leikkaa sosiaaliturvaa, köyhille tulee ongelmia riippumatta siitä, millä argumenteilla oikeisto on päässyt valtaan. Maailma ei ole akateeminen seminaari, jonka toimijat noudattaisivat hyvän ajattelun ohjeita.

Kirjan työkalut ovat hyödyksi, jos haluaa seurata ja analysoida yhteiskunnallista ja tieteellistä keskustelua. Ongelmia tulee, kun ryhtyy itse tekemään politiikkaa. Argumentit kannattaa virittää loogisiksi, mutta se ei riitä.

Fyysisessä itsepuolustuksessa opetetaan tökkäämään vastustajaa vaikka silmään, jos se pelastaa oman hengen. Saako älyllistä retoriikkaa käyttää yhtä härskisti, jos kyse on todella itsepuolustuksesta?

Entä riittääkö politiikassa kriittisen väittelyn sääntöjen noudattaminen, kun halutaan luoda uutta?

Jonkun pitäisi kirjoittaa älyllisen hyökkäyksen pikakurssi.

Julkaistu Liberossa 3/2011

Mainokset
%d bloggers like this: